Pörri kisailee lauantaina tutussa RiMAn hallissa 2 starttia ja
jää sen jälkeen kisatauolle ( Agirodun juokkuekisaa lukuunottamatta).
Myös koiraurheilukeskuksen treeniryhmästä pidämme suunnitelmien
mukaisesti taukoa juhannusviikosta aina elokuun loppuun.
Johan tässä on tullut yli kaksi vuotta treenattua tauotta.

Eiliset tiistain treenit oli ihan mukavat (taas vaihteeksi).
Valmentajalla oli videokamera mukana ja kun omaa suoritusta
jälkikäteen katsoi, niin kyllähän ne virheet hyvin näkee.
Lopputunnista sitten rata menikin jo ihan kivasti; samoin
kontaktit oli eilen vähän liiankin hyvällä mallilla.
Kisoihin kuitenkin lähdetään nöyrin mielin.
Arpaonni on ollut minusta hyvä, sillä olemme kolmantena radalla;
ei tarvi omaa osuutta niin kauaa odottaa ja jännittää.
Jalonen tuomaroi molemmat radat; hänen radoilta on aikaisempaa kokemusta
yhden HYL suorituksen verran. Tuota tulosta lähdetään parantamaan.
Onneksi sää viileni; viime helleviikonloppu oli "karvapallolle" täyttä tuskaa.