Pörrin vuosi 2009:

Pörrin agilityvuosi alkoi 2 luokassa.
Kisat alkoivat heti vuoden alussa 3.1.2009 JAUn kisoissa treenihallilla.
Sieltä tuliaisina HYL ja yliaikarata ( 1,27) RV,0:lla.
serti jäi sieltä saamatta, mutta. . .
seuraava viikonloppu RimA:n kisoissa ja serti kotiin.
Vuoden kohokohta (?) taisi siis sattua jo 11.1.2009, kun nousimme
kolmosiin. Kolmosiin pääsimme ehkä jopa turhankin nopeasti, vain
reilun puolen vuoden ja 14 ( 3+ 11) kisan jälkeen.
Kisaura kolmosluokassa alkoikin sitten HYL keräämisellä.
7 ekaa kisaa,tuloksina  6 *  HYL ja 1 *  hyppynolla.
Maaliskuu pidettiin doping-taukoa, kun koiralta lähti munat.
Kevään lopulla saatiin toinen nolla agiradalla ja tuloksiinkin ruvettiin
pääsemään; joko RV jotain tai AV jotain.
ihanneajat rupesivat olemaan entistäkin kauempana
Kesällä pidettiin taukoa myös koiraurheilukeskuksen treeniryhmästä.
Elokuun lopulla kisaaminen tuli taas ohjelmaan ja
rokotuksekin uusittiin syyskuun alussa. Siitä lähtien Pörri
on ollut painonhallintaruokavaliolla; kastraation jälkeen
painoa oli tullut 3,5 kg lisää !!!!!
Tuloksellisesti kisat menee kuten keväällä:
RV jotain ja/tai AV jotain.
Yksi nollatulos on tullut ja pari kertaa RV0 + AV nollapistejotain.
JA kerran olis nolla tullut, mutta ohjaaja tuuletti liian aikaisin ja
se viimeinen rima tuli alas...
siinä se oli Pörrin vuosi 2009.
Ja nyt kun kisat on tältä vuodelta kisattu, niin johan
on Pörri harkoissa mennyt lujaa, samoin kuin kotipihatreeneissä.
Taidetaan me sittenkin ilmottautua jo 2.1. kisoihin ainakin kahteen
starttiin ( kolme starttia olis ohjelmassa) ja 9.1.10 jatketaan...
Seuralle on annettu tiedot lisenssin tilaamiseksi myös vuodelle 2010.



Tilastot 2009:
2 lk kisat:
3 kisaa, HYL, AV (1,27)  ja 0 rata --> serti

3 lk kisat:
31 kisaa tuloksin:
13 * HYL
7  * RV0, mutta aikavirhettä
6  * RV ja  AV
3  * NOLLA
1  * alle aihanneajan mutta RV:tä kerätty