RimA:n kisoissa kaksi kisarataa, joihin molempiin olen tyytyväinen.
Jälkimmäisella radalla aikakin riitti ja saatiin kisakirjaan merkintä.
Samoissa karkeloissa oli Suomen ja jopa maailman parhainmistoa;
upeita suorituksia oli hienoa seurata läheltä livenä.

Lauantaiaamuna ei kotijoukoista muut jaksaneet heräillä aamukisoihin,
joten olimme (taas) Pörrin kanssa kaksin.
Kisojen perinteen mukaan ennen kisapaikalle saapumista pikainen
pysähdys läheisellä ABC huoltamolla, jossa kisajännitystä pystyi "purkamaan".

Kisapaikalla oli A- kisa vielä hyvässä vauhdissa, kun saavuimme sinne ja nyt täytyy sanoa, että kävi hyvä tuuri, kun emme A- kisaan ilmoa laittaneet, sillä sen verran kimuratti oli rata ja takaakiertoja vaikka kuinka paljon. Ei olisi sopimnut meille laisinkaan.

Meidän ensimmäinen veto oli agirata. Ihan suoritettavissa oleva rataprofiili ja ilman ratavirheitä se myös meni. Hieman oli vauhti ja iloisuus hakusessa,vaikka alku oli suoraa kiihdytystä. Niinhän siinä kävi, että yliaikaa kertyi reilu 2 sek. Kontaktit meni hyvin. Esteet löytyi ihan helposti ja pystyin tekemään suunnitellut ohjauskuviot.

Toinen rata oli hyppäri. Se oli mielestäni profiililtaan helppo.
Toinen este oli takaakierto ja kun siitä selvittiin, annettiin mennä se mikä
päästiin. Keppien jälkeen oli myös tarkka paikka loppupuolella.
Ei mitenkään hirmu vauhtia päästy, mutta riittävää, sillä puoli sekuntia
jäi vielä pelivaraa. Jälipeleissä tuplanolla jäi siis 2,65 sekunnin päähän.
 
Etenemästä vielä sen verran, että suomen parhaimmistolle hävisimme tänään agiradalla noin 9 sek ja hyppyradalla noin 7 sek; tosin kärki ei tainnut tänään laittaa vielä parastaan.


Tulokset tiivistettynä:

RimA, Riihimäki 12.03.2011
Pörri Slapko, medi 3

Kisa B: Agi, RV,0, AV 2,65; tulos 2,65 ; etenemä 3,40 m/s ; sija 11/32
Kisa C: HR  RV 0, AV -0,53; tulos 0     ; etenemä 3,73 m/s ; sija 16/36

Tuomarina Johanna Nyberg

kisapäivän +/-

- Agiradalla ei saatu vauhtia päälle
- seurakaverilla ei oikein rimat pysyneet telineissä

+ kisasuoritusten ohjauskuviot meni kuten suunnittelin
+ hypyrata kokonaisuudessaan
+ sai seurata upeita suorituksia läheltä
+ meille sopiva kisakeli