RimA:n kisoissa kaksi kisarataa lauantai-iltana ja kappas: tuplanolla.

Viitasen Annen kaksi rataa, hyppäri ja agirata, sopivat meille enemmän
kuin hyvin ja kontaktit oli myös hallussa. Taisi pikku treenitauko tehdä
koiralle hyvää (?).

Eka rata oli hyppäri. Alussa oli heti toisena 90 asteen kulmassa kepeille vienti pitkällä estevälillä. Alku olikin etukäteen arveltuna meille vaikein paikka. Mutta kepeille meno meni hyvin ja loppu vaan lasketeltiin.
Olen tosi tyytyväinen tuohon rataan ja ihanneaikaan jäi reilusti
pelivaraa; tasan 2 sek.

Toinen veto oli agirata. Tässä alku oli hyvää suoraa pienillä kaarroilla ja
pääsin vedättämään hyvin. Sitten olikin siksakkia: takaakierto, putki
takaakierto, puomi, putki, kepit, putki, takaakieto jne.
Mutta hyvin selvittiin, vaikka aivan lopussa meinasi rata unohtua.
A- este mentiin kaiken lisäksi kahteen kertaan; alastulokontaktit olivat varmat. Myös puomi meni yllättävän vaihdikkaasti.
Aika meni tarkalle, mutta jäihän sitä pelivaraa silti yli puoli sekuntia.

Illan viimeiseen hyppyrataan emme olleet enää olleet ilmottautuneet,
joten hieman ennen yhdeksää pääsimme lähtemään tyytyväisenä urakastamme selvinneenä kotiin syntymäpäivien viettoon.

Ai niin, Frodo RimAsta ja Robi Kirkkonummelta olivat kärkikaksikkona.

Tulokset tiivistettynä:

RimA, Riihimäki 9.4.2011
Pörri Slapko, medi 3

Kisa A: HR,  RV,0, AV -2,00; tulos 0 ; etenemä 3,81 m/s ; sija 17/44
Kisa B: Agi, RV,0, AV -0,76; tulos 0 ; etenemä 3,45 m/s ; sija 13/42

Tuomarina Anne Viitanen

kisapäivän +/-

- kamera oli kotona samoin kuin kuvaaja

+ tuplanolla
+ aurinkoinen ja lämmin kevätilta
+ vanha työkaveri tuli katsomoon kannustamaan
+ järjestelyt meni sujuvasti
+ lähtönumeromme alkupäässä
+ Frodon suoritusta on aina niin mukava katsoa livenä