Purinalla kisattiin syysskabojen ensimmäisenä päivänä.
Keli oli tyypillinen syyskuulle; pilveili, satoi ja paistoi.
Pääsääntöisesti oli kuitenkin pilvipoutaa.

Kisoissa oli kansainvälisen urheilujuhlan tuntumaa, sillä
tuomarina oli kroatialainen Zeljko Gora ja kisaamassa
oli virolaisia agilityharrastajia.

Juuri ennen ensimmäistä agirataa saatiin kunnon sadekuuro niskaan;
onneksi oli varaudeuttu ja varusteet oli kunnossa.
Pörriin sade ei juuri vaikuttanut, tosin hajuja oli
hieman kentällä ja ne meinasi heti lähdössä kiinnostaa
agiesteitä enemmän. Radalta otettiin reilut
kontaktivirheet heti alun puomilla ja lopun A:lla.
Muuten selvittiin aika hyvin. Etenemä oli yllätys:
pääsimme alle ihanneajan, vaikka mutu oli hieman tahmeasta
etenemästä. Taisi kontaktien yliloikat nopeuttaa menoa.

Toiselle agiradalle pääsimme pian ensimmäisen suorituksen jälkeen,
sillä kisat käytiin kahdella radalla samanaikaisesti.
Toiseen rataan en millään meinannut saada otetta, sillä
se oli ensin kovaa, keskellä kauheaa mutkittelua ja lopuksi taas
kovaa lievästi kaartaen.
Mutta hyvin pysyimme radalla; valitettavasti vaan pörri tuli
yhdestä hypystä ohi kartturin perässä, kun en tarpeeksi
selkeästi ohjannut koiraa esteelle. Harmittava viitonen.
Mutkitteluosuus meni mukavasti ja tässäkin etenemä iloinen
yllätys, pääsimme reilusti alle ihanneajan.

Päivän päätti hyppyrata ja siinä vaiheessa rupesi
järjestäjillä kestämään. Aikataulu venähti reilun reilun tunnin
joten tuli lähes kahden tunnin odottelu vimeiselle.
Kartturi rupesi hyytymään ja energiat katosi; alkavalla
flunssalla lienee osasyy tähän.
Hyppyratamme olikin täysi farssi; kepeille ei tahdottu
osua oikeassa kulmassa ei sitten millään ja
kohta kahden kiellon jälkeen muuri meni väärin päin;
sen jälkeen kohti maalia siten, että pörri hyppeli 
sinne tänne kentällä olevien esteiden yli...

Hieman huono tunne jäi kisoitä päälinmäiseksi johtuen juuri
tuosta kisojen loppupuolesta. Etenemät agiradoilla kuitenkin
lämmittää mieltä.
räkätauti on nyt kisoja seuraavana päivänä jo aika kova;
täytyykin ottaa droppia ja koittaa saada äijä kuntoon,
sillä viikon päästä lauantaina olisi seuraava rykäisy.


Tulokset tiivistettynä:

ATD (/ HAU) syysskabat, Purinalla Helsinki 3.9.2011
pörri slapko, medi 3
Kisa A: agi, RV,10, AV -0,04 ; tulos 10 ; etenemä 3,86 m/s ; sija 6/20
Kisa B: agi, RV,5 , AV -3,83 ; tulos  5 ; etenemä 3,75 m/s ; sija 8/24
Kisa C: HR , HYL ; sija HYL/24

Tuomarina A ja C radalla Zeljko Gora ja B radalla Seppo Savikko

kisapäivän +/-

- Kontaktivirheet
- Aikataulun venyminen lopussa
- ensimmäinen syysflunssa alkamassa

+ etenemä A ja B radalla
+ kisajännitys ei vaivannut liikaa vatsassa
+ pääsi ulkolaisen tuomarin radoille