Heinäkuu on mennyt lomaillessa ja vuodatus blogipalvelun
serveritkin ovat olleet nurin, joten päivityksiä ei ole
tullut tehtyä.
Kartturi on levännyt Välimerellä ja Pörri on ollut kotivahtina.
Lomaa on onneksi vielä pari viikkoa jäljellä.

Agikuulumisia sen verran, että 9.7 käytiin Purinalla ottamassa kaksi
kisaa. Pörriltä oli ihan vauhti pois. Onneksemme toisella radalla
oli niin löysä ihanneaika, että saimme kotiintuomisiksi yhden kisakirja-
merkinnän. Toinenkin rata meni ilman ratavirheitä, mutta aikavirhettä yli 5 sek.
Onneksi vaisuuteen löytyi selitys, sillä kauhea yksiminen alkoi koiralla seuraavana
päivänä. Kumma homma, kun kennelyskärokotus on toukokuussa otettu.

Kesätauko päättyy nyt ja pientä treeniviritelmää kotona tehdään.
Kisaamaan menemme ensi sunnuntaina Porvooseen. Sielää ohjelmassa täysi setti:
kaksi agirataa ja hyppyrata.

Ensi talven agitreenipaikat on täysin hakusessa; saa nähdä miten käy.