Ei kaduta yhtään, että tuli otettua yksi extra kisa ohjelmaan;
nollarata ja kartturi tyytyväinen suoritukseen.

JANKK:n kisoihin oli viimeisenä ilmopäivänä
tulossa vähän kisaajia, joten laitoin viime hetkillä
ilmon sisään. Otimme ohjelmaan vain yhden agiradan.

Rata vaikutti minusta oikein mukavalta. Tuomari laittoi sekä
koiran että ohjaajan juoksemaan ja tarkkana piti olla loppuun asti.
Puomin jälkeen oli hankalahko vienti "takaisinpäin" hypylle ja
lopussakin oli hyvän vauhtihyppypätkän jälkeen tiukka vääntö kahdelle
viimeiselle esteelle. Vaikeutta ei meillä kuitenkaan ollut, sillä
sain tehtyä hyviä vedätyksiä moneen paikkaan. Yksi L-malliin aseteltu
putki kyllä hidasti pörriä melkoisesti; onneksi ei tullut pois menopäästä,
vaikka kauan toki tuon putken suorittaminen kesti.
A:n alastulossa en uskaltanut tuomarin käsimerkkejä vilkuilla; turhaahan se
olisi ollutkin, koska mitään käsimerkkejä tuomari ei näyttänyt.
Hieman hätäistä ohjausta paikka paikoin, sillä pörrin etenemä on kerrassaan mainiota
tällä hetkellä ja jos vauhti tuollaisena pysyy, täytyy kartturin ruveta keksimään
keinoja, joilla omakin liikkuminen olisi sujuvampaa.

Tulos tiivistettynä:

JANKK, Hausjärvi  ( Hyvinkää) 25.02.2012
pörri, slapko, medi 3

Kisa A: agi,RV,0, AV -2,15 ; tulos 0 ; etenemä 3,73 m/s ; sija 5/16

Tuomarina  Anne Huittinen

kisapäivän +/-

- loma loppuu virallisesti tänään
- vatsa vaati sen seitseman kertaa aamupäivän aikana...

+ tehtiin hyvä veto
+ kisa-aikataulu meni paremmmin kuin elokuvissa
+ onnistumisen ilo on aina kiva kokemus