Perjantai-iltana seuramme epiksisssä oli leppoisa tunnelma.
Lämmintä oli ja vartin sadekuuron jälkeen oli myös kosteaa.
Onneksi sadetta ei tullut liikaa, joten kaikki luokat saatiin
vietyä läpi, vaikka aikataulut venyi.
 
Pörri teki ihan hyvän vedon ensimmäisellä yrittämällä; toisessa
yrityksessä oli puhti pois ohjaajasta ja koirasta; taidettiin
saada yliaikaa ja jokunen kielto. Kontakteja päästiin
hyvin treenaamaan. Ensimmäinen vetomme riitti kakkossijaan
ja karkkipussi kotiinviemisiksi.

Lauanataiaamuna olikin sitten virallisen kisan aika
Riihimäellä. Ja hellettä oli. Ilma RimAn hallissa oli
kuin kasvihuoneessa. Agirata kisattiin hallin sisällä
ja hyppyrata oli ulkona. Lämpötila oli noin + 30 ja
vain hyvin pieni tuulenvire kävi ulkona eikä pilviä yhtään.

Ulkoisista puitteista huolimatta Pörrin kanssa tehtiin meille
kelpo suoritukset. Kummallakaan radalla ei ollut
ongelmia suorittaa esteet oikeassa järjestyksessä ja
kepeille menot sekä kontaktit agiradalla meni ok.
Takaakierroissa ja tiukoissa käännöksissä meillä
aikaa palaa ja karrokset karkaa kovin laajoiksi.

Kisoista saimme hyvät startit alle ja tästä hyvillä
mielin kohti ensi lauantaita ja Nastolaa.


Tulokset tiivistettynä:

RimA Riihimäki 11.6.2011
pörri slapko, medi 3

Kisa A: Agi, RV,0, AV 3,87 ; tulos 3,87 ; etenemä 3,23 m/s ; sija 14/44
Kisa B: hr , RV,0, AV 6,07 ; tulos 6,07 ; etenemä 3,27 m/s ; sija 18/45


Tuomarina Ritva Herrala

kisapäivän +/-

- meille liian kuuma kisasää
- laajat ja hitaat käännökset

+ kaksi ratavirheetöntä suoritusta
+ hyppyradalla loppukiri

 

1307876584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e